*

Arto Jääskeläinen

Kaikki blogit puheenaiheesta Persut

Persujen gallup-jytky on siis 6%

Hesarin uusimman gallupin mukaan persujen kannatus on n.6% luokkaa ja UV:n 2,5%

 

Nyt minä ymmärrän paljon paremmin sen persujen huolenpidon ja murheen näistä eronneista, harmitus on siis teitysti suuri, koska sinne meni samalla uskottavuus.

Kyllähän se oli tiedossa, että puolueen äänestäjät ovat nyt sitten ainoastaan maahamuuttokriittiset ja EU-vastaiset, ja niiden osuus on juuri tuo.

Haaveeksi jää ne vaalivoitot ja haaveeksi jää hallitus.

Halla-Aholla on edessä kuihtuvat ajat, ja pienpuolueen arki

Suomi ja Suomalaiset haluavat olla EU:n jäseniä

Paljon on tälläkin alustalla ollut puhetta EU:n hyödyistä ja haitoista, ja tietyt kirjoittajat pitävät koko EU:ta kaiken pahan alkuna ja juurena.

Uusimpien kyselyjen mukaan EU on kuitenkin Suomalaisten suosiossa, eikä valtaosa kansasta halua edes äänestystä asiasta.

https://yle.fi/uutiset/3-9710808

 

Persujen suuri näytelmä?

Yleensä en kirjoita tänne varsinaisesti ajankohtaisista asioista, mutta nyt teen poikkeuksen. Minulle on viime päivinä syntynyt vahva epäilys, että persujen jakautuminen kahteen leiriin on vain käsikirjoitettua näytelmää. Jakautumalla näennäisesti kahteen leiriin, eli pelaamalla kaksilla eri korteilla, persut saavat haukattua maksimaalisen palan kakusta. Persut pääsevät hallitukseen, jonne hallituskumppanit eivät halua halla-aholaisia. Hallituksessa he saavat pitää kiinni niistä itselleen tärkeistä asioista, jotka nykyhallituksessa heille ovat mahdollisia.

Oliko tämäkin salaliitto

Tänään näimme telkkarista näyttävän tiedotustilaisuuden. Siinä Kike Elomaa ilmoitti suurieleisesti tulevan takaisin Perussuomalaisten riveihin. Kameran edessä oli Halla-aho, Meri ja Huhtasaari.

Tilaisuus hyvin suunniteltu mediatapahtuma. Eihän tuohon Elomaan takaisintuloon olisi tarvinnut noin suurta showta järjestää.

Kun minulla on niin vilkas mielikuvitus niin tuli mieleen, että oliko etukäteen sovittu loikkaus ja sitten takaisin näyttävästi.

Gallupit, loikkarit ja puoluepolitiikka

Ovatko tuoreet Ylen ja HS:n mielipidemittaukset saaneet uutta vipinää perussuomalaisista eduskuntaan ponnistaneiden kansanedustajien kinttuihin? Ainakin juuri galluppien julkaisun aikaan sattui sopivasti, että Kike Elomaa hyppäsi paluuloikan takaisin juurilleen.

Kaikkien puolueiden kannatus laskee?

Minkälainen on seuraavien eduskuntavaalien jälkeinen parlamentti, kun näyttää siltä, että objektiivisesti katsoen lähes kaikkien puolueiden kannatuksen pitäisi laskea?

Hallituspuolueet:
Keskustan ja kokoomuksen toiminta oli lähinnä kyynisen sikamaista ja vallantäyteisen diktatuurimaista perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen ja luultavasti jo  ennen  em. kokousta.
Johtopäätös: Kyllähän rehellinen keskustalainen tai kokoomuslainen, jos sellaisia on, haluaa ainakin vaihtaa puolueidensa johtajat ennenkuin voivat ajatella äänestävänsä entiseen malliin.

Tärkein asia säilyi, hallitus

Täällä on saanut runsaasti palstatilaa Perussuomalaisten hajaannus, ihan aiheesta kylläkin. Ei siitä sen enempää kuin se, että itsekunkin lienee asiaa harkinnut omista motiiveista ja arvomaailmasta lähtien.

Tärkeintä tässä kaikessa liennee kuitenkin se, että maassa on toimintakykyinen hallitus. Ei nykytilanteessa olisi ollut aikaa hukattavissa vaikeisiin hallitusneuvotteluihin. Siksi suuret  asiat odottavat ratkaisuja.

Pakko todeta, noteeraan persut nyt korkeammalle

Lähipiiristäni varoitettiin, että kokoomuslaisena on äärimmäistä typeryyttä kirjoittaa mitään hyvää Jussi Halla-ahosta tai perussuomalaisista. Eipä sillä, en minä heihin mitenkään voisi kuvitella liittyväni eikä minulla ole mitään kotipuoluettani vastaan, mutta mielestäni Perussuomalaiset on nyt selkeämpi puolue. Se, mitä he ovat, on hyvässä kuin pahassakin selkeämpää ja ansaitsee tästä mielestäni noteerauksen.

 

Nurkissa niitä vilisee

Halla-Ahon ja persujen itku ja valitus

Ihmetyttää kovasti tämä Halla-Ahon ja persujen valitus nykyisestä tilanteesta. Valitus siitä, että ei ole toimittu demokraattisesti, ei ole kohdeltu oikein ja kaikki meni väärin.

Suomessa saa vaihtaa puoluetta, vaihtaa eduskuntaryhmää, erota ja liittyä ihan mihin puolueeseen vaan, ja koska tahansa.

Suomessa suurimman puolueen puheenjohtajasta tulee yleensä pääministeri ja hän valitsee mieluisat hallituskumppanit. Hän tekee valintansa niinkuin haluaa, ja jos löytävät yhteisymmärryksen puolueiden kanssa, hallitus syntyy. 

Persut poliittisen hyökkäyksen kohteena

Ei ole uutinen, että tiedotusvälineet kohtelevat usein näkyvän nurjasti ja tarkoitushakuisesti Persuja. Silti ehdin miettiä, mitä on tekeillä kun uutisoinnin agenda laajasti näytti olevan Halla-ahon vähättely ja jopa solvauksenmakuinen kirjoittelu hänen tultua valituksi puolueen uudeksi johtajaksi. Käsitykseni mukaan hänen valinta johtajaksi tapahtui demokraattisesti ja täysin normaaliin tapaan. Siitä huolimatta alkoi ilmestyä väitteitä Persujen ”kaappaamisesta”. Ihmetyttää hieman kuka on kaapannut ja miten, jos puoluekokouksessa on sääntöjen mukaisesti valittu uusi johtaja?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä