*

Arto Jääskeläinen

Ryhmä koululaisia altistettiin Zen-buddhalaiselle meditaatiokokeilulle

Mindfulness? Pientä johdantoa aluksi
Zen-buddhalainen lääkäri Jon Kabat-Zinn käytti uskonnostaan lainattua itämaista meditaatiota hoitomenetelmänä Amerikassa 1979 alkaen. Myöhemmin zen-buddhalaisen uskonnon mietiskelyosio kaupallistettiin uudella nimellä ”Mindfullness” ja siitä on tullut liiketoimintaa. Mindfullness on käännetty suomeksi ”tietoisuustaidoksi”, jota voidaan pitää markkinointihenkisenä ja myös ylipositiivisena ilmaisuna.   Tyypillistä on, että zen-buddhalaisen tietoisuustaidon väitetään parantavan lukemattomia lääketieteellisiä ongelmia kuten stressiä ja antavan vain erinomaisia tuloksia.   USA: ssa sen suosiota on lisännyt sen halpuus ryhmätoimintana verrattuna yksilölliseen terapiaan. Asian on tehnyt mielenkiintoiseksi työnantajan kannalta aika kyseenalainen”kätevyys”.  

    
Vastuun kääntäminen ja ongelmien ulkoistaminen
Ongelmallinen muualla maailmassa tunnettu asia mindfulness-ilmiössä liittyy työntekijän oikeuksiin.   Työnantajan ennalta kustantamaa mindfulness-palvelua on pyritty käyttämään keinona kääntää vastuu työntekijälle tilanteessa, jolloin työkuorma on korkea, stressi sen mukainen ja jaksaminen kovilla.  Ylikuormitusongelmaan ei puututa vaan tarjotaan osallistumista mindfulness-rentoutuspalveluihin työntekijälle sen sijaan.   Ajatuksena on tietysti: ”Ethän valita, tarjoamme sinulle jo rentoutuspalveluita.”    Ammattiliitoilla voisi olla hyvä peruste suhtautua kielteisesti mindfulness-toimintaan.  
Ei ole vaikeaa kuvitella jo nyt, että tuo sama kuvio saattaa toteutua jatkossa esimerkiksi opettajille Suomessa, asia tuli mieleen myös tässä merkityksessä lukiessa hankkeen sivuja. Silmään suorastaan hyppää, miten kaunistelevilla otsikoilla asioita markkinoidaan: ”Terve oppiva mieli”, ”Happy-hanke”.    Pitäisikö tuosta tulkita, että opettajillakin on sen jälkeen ”terve oppiva mieli” eikä stressiä enää työssä lainkaan kun he osallistuvat tuohon zen-buddhalaiseen meditaatio-ohjelmaan?  :)


Zen-buddhalaisen mietiskelyn sisältö hieman tarkemmin
Mindfulness tuo mieleen osittaisen samankaltaisuuden hypnoottisen toiminnan kanssa. Pyrkimyksenä kuulostaisi olevan jonkinlainen psykologinen manipulaatio.  Lyhyessä kuuntelemassani esimerkissä mietiskelysessio alkoi kellon kilauksella, jonka jälkeen alettiin ohjeistaa tyyliin: Avaudu nyt arvostelematta ja kiinnitä huomiosi jalkoihisi, ym.   Kun erilaisia ohjeita oli seurattu kyllin pitkään, päättyi sessio taas kellon kilaukseen.  


Terveydellisiä riskejä ja haittoja on havaittu  
Yllättäen tutkimuksia meditaation hoidollisista vaikutuksista löytyy kovin niukasti, markkinointimateriaalia puolestaan tulvii.   Eräät lehdet ovat ruotineet tutkimuksia ja yleisöpalautetta. Selvää on ainakin, että meditaation positiivisia vaikutuksia on paisuteltu. Asiaan liittyvä liiketoiminta maalailee kovin ruusuisen kuvan pelkistä eduista. Haittoja on piiloteltu tai ne ovat jääneet raportoimatta. Meditaatioon osallistuja on ajatellut vian olevan hänessä itsessään kun mainoksissa hyvänä hoitona hehkutettu meditaatio ei toiminutkaan hänen kohdallaan odotetulla tavalla.  Useissa melko tuoreissa lehtiartikkeleissa todetaan tutkimuksia lainaten, että meditaatio aiheuttaa useille haittoja. Huomattavia haittoja on aiheutunut jopa noin 7 prosentille.  On olemassa joitakin riskiryhmiä, joille meditaatio voi olla erittäin haitallista tai jopa vaarallista.   Henkilöt, jotka ovat kokeneet lapsuudessaan tai yleensäkin aiemmassa elämässään vakavia traumoja, voivat saada uudelleen pintaan jo aiemmin läpikäydyt asiat ja ahdistua jälleen.  Samoin tendenssi bipolaarihäiriöön tai itsetuhoiseen käytökseen on myös syy jättää meditaatio väliin.  Meditaatiosta seuranneina haitallisina oireina listattiin traumaattisten kokemusten palautuminen pintaan, paniikki, ahdistus, levottomuus ja depression syveneminen. Äärimmäisinä reaktioina mainittiin täydellinen romahtaminen vaatien pitkäaikaista psykologista hoitoa ja alkoholisoituminen.   
Kyseessä ei siten ole aivan riskitön asia. Tunnettua on, että haitallisia reaktioita esiintyy mutta pahinta on, että haitallisten reaktioiden mahdollisuutta vähätellään, niistä ei välitetä eikä niiden esiintymiseen ole välttämättä valmistauduttu.  Mindfulness ei ole ihmelääke eikä yleislääke.


Miksi ja millä valtuudella Suomessa kokeiltiin koululaisilla?
Ryhmä koululaisia valittiin koehenkilöiksi  riskialttiiseen kokeiluun.  Tiedossani ei ole, kuka on antanut laillisen valtuutuksen kokeiluun, joka on riski oppilaan terveydelle – vai onko kukaan.  
Asiaa markkinoidaan kaunistelevilla nimillä ”Terve oppiva mieli” ja ”Happy-hanke”. Tuosta herää epäilys, että kokeiluun osallistuneet rehtorit, opettajat ja vanhemmat eivät ehkä olleet täysin tietoisia menevänsä mukaan zen-buddhalaisen mietiskelyn edistämiseen kun hanketta markkinoidaan aivan muilla otsikoilla.  Kerrottiinko oppilaisiin kohdistuneista terveysriskeistä rehtoreille, opettajille ja vanhemmille?   Kerrottiinko heille, että kyseessä on zen-buddhalainen meditaatio?  
Voidaan myös harkita, onko tutkimusmielessä kyseisellä kokeilulla arvoa ja tuloksilla yleistettävyyttä.   Mukaan kokeiluun valikoituivat jo alkuaan ne, jotka olivat positiivisessa mielessä kiinnostuneita.  Arvatenkin tutkija saa toivomiaan tuloksia ja ne osallistujat, jotka saivat heikkoja tuloksia pitivät sen omana tietonaan kokien sen omaksi epäonnistumiseksi tai eivät halunneet tuottaa pettymystä kauniilta kuulostavalle tutkimukselle.    Kärjistäen hieman sama asia olisi tehdä mielipidetiedustelu kysyen SANNI: n faneilta onko SANNI hyvä laulaja?   Moniko kertoisi jostain ongelmasta? 

 
Levitys koko Suomeen!
Varsinainen pommi:  Itämainen meditaatio halutaan levittää ”hyvinvointiohjelmana” seuraavaksi kaikkialle Suomen kouluihin!  Hankkeen webbisivuilla lukee:
 ”Selvitämme mukana olevien rehtoreiden, opettajien, kouklunkäyntiavustajien ja oppilashuoltoryhmän jäsenten kanssa, miten tietoisuustaitopohjaiset hyvinvointiohjelmat ovat jalkautettavissa suomalaisiin peruskouluihin mahdollisimman tehokkaasti ja kouluja hyödyttävällä tavalla.”


Valtion varoilla Zen-buddhalaisuutta kaikille
Mindfulness eli tietoisuustaito eli itämainen meditaatio on osa zen-buddhalaista uskontoa.   Kynnys omaksua koko buddhalaisuus alenee tuon myötä.  ”Hyvinvointiohjelman” nimissä Zen-buddhalaisuuden levitystä tuetaan valtion varoista. Samaan aikaan kristillisen uskonnon harjoitusta estellään ja hankaloitetaan monin tavoin.    


Kristityt ja tietoisuustaito (=meditaatio)
Kaunistellen ja harhaanjohtavasti nimetty tietoisuustaito on osa zen-buddhalaisen uskonnon harjoittamista.   Asia ei ole sekulaari (uskontoon liittymätön / maallinen)  vaikka näin usein esitetään sillä perusteella, että mietiskelyyn liittyvissä teksteissä ei mainita Jumalaa.  Silti kyseessä on erottamaton osa zen-buddhalaisuutta. Kyseessä on zen-buddhalainen rituaali, johon liittyy myös vahvasti kaupallisuus ja raha.    Mindfulness-rentoutusta markkinoidaan kaupallisena palveluna yksityisille ja ulkoistuspalveluna yrityksille. Asiaan liittyy siten taloudelliset intressit.   Zen-buddhalainen käsitys maailmasta, ihmisestä, elämästä ja kuolemasta on oleellisesti ristiriidassa Raamatun (ja myös Koraanin) kanssa.  


Zen-buddhalaisuudesta kieltäytyminen?
Kaikilla on oikeus kieltäytyä tietoisuustaitoon osallistumisesta vedoten havaittuihin terveydellisiin haittavaikutuksiin.  Terveydellisiä haittoja aiheuttavaa menettelyä ei voi pakottaa kaikille.  Sen lisäksi ainakin kristityillä, muslimeilla ja ateisteilla on vakaumuksellinen oikeus kieltäytyä tietoisuustaidosta sitä heille tarjottaessa.  


Ihmetystä ja epäluottamusta herättää:

  • Miksi toimitaan piileskellen kauniiden ”terve oppiva mieli”, ”Happy-hanke” -otsikoiden takana eikä kerrota suoraan, että kyseessä on Zen-buddhalaisuudesta lainattu mietiskelyosio, jota tarjotaan ”tietoisuustaitona” ja ”hyvinvointiohjelmana”?
  • Valtiota rahastetaan  asialla, joka on ollut olemassa jo kymmeniä vuosia.
  • Millä oikeudellisilla perusteilla ”tietoisuustaitoa” eli Zen-buddhalaisuutta aiotaan levittää Suomen kaikkiin peruskouluihin ja miten levittäjät ottavat vastuun aiheuttamistaan haittavaikutuksista?

 

Lehdistöviitteitä:
https://health.spectator.co.uk/what-mindfulness-gurus-dont-tell-you-meditation-has-a-dark-side/
https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2016/jan/23/is-mindfulness-making-us-ill
http://www.telegraph.co.uk/women/womens-life/11942320/Mindfulness-backlash-Meditation-bad-for-your-health.html
http://www.independent.co.uk/life-style/health-and-families/mindfulness-apps-try-mindful-stress-increase-week-trial-review-a8043906.html



 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Arto Jääskeläinen

Asialliset kommentit ovat tervetulleita.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Sutta lammasten vaatteissa myydään tietämättömille. Kavalaa lasten harhaan johtamista.
Jeesus sanoi:"Jos joku viettelee yhden näistä pienimmistä, sille olisi parempi että myllynkivi ripustettaisiin kaulaan ja heittäisiin meren syvyyksiin.

En ota kantaa kuuluuko Arton esilletuoma mindfullnes Jeesuksen mainitsemaan kategoriaan, mutta pienten lasten ohjaaminen on vastuullista työtä tapahtuipa se kouluissa, lastentarhoissa tai kodeissa.

Tarvitaan totuudenmukaista tietoa esim. mindfullneksen taustoista ja perusfilosofiasta ennenkuin sitä ylipäätään opetetaan missään.
Groteskia on sekin ,että samaan aikaan vähennetään ja jopa kielletään kristinuskon opetusta ja rukousta( aamu- ja ruokarukoukset ).

Kristinusko on Suomen sivistyksen ja hyvinvoinnin perusta. Nyt trendinä näyttää olevan sen juurien kieltäminen.
Mihin tämä maa on menossa?Kohti uuspakanuuttako?

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

"Jos joku viettelee yhden näistä pienimmistä, sille olisi parempi että myllynkivi ripustettaisiin kaulaan ja heittäisiin meren syvyyksiin."

Raamatun kymmenessä käskyssä on, että "Älä tapa".

Timo Lehtonen

Jos jollakulla lukijoista on tietoa, että mindfulnessin harjoittamisen haitat ovat yleisesti ottaen suuremmat kuin sen hyödyt, niin haluan saada objektiivista näyttöä mihin tosiasiaan ja lähteeseen tieto perustuu,

Arto Jääskeläinen

Pointtini oli pikemminkin tuoda esiin asioita, joista ei juurikaan kerrota. Nettihän on jo täytetty ellei suorastaan kyllästetty yksipuolisella mindfulness-etujen hehkutuksella.

Timo Lehtonen

Blogisti kirjoittaa: ”Mindfulness eli tietoisuustaito eli itämainen meditaatio on osa zen-buddhalaista uskontoa. Kynnys omaksua koko buddhalaisuus alenee tuon myötä. ”Hyvinvointiohjelman” nimissä Zen-buddhalaisuuden levitystä tuetaan valtion varoista. Samaan aikaan kristillisen uskonnon harjoitusta estellään ja hankaloitetaan monin tavoin.”

Kysymys blogistille ja muille:
1) Mitä haittaa ja keille mielestäsi ja mihin tosiasiaan perustuen on, jos mindfulnessia harjoitetaan Suomen kouluissa?; ja
2) Mitä haittaa ja keille mielestäsi ja mihin tosiasiaan perustuen on, jos kynnys omaksua koko buddhalaisuus alenee mindfulnessin myötä?

Mitä ovat mindfulness -tietoisuustaidot? https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys...

Mindfulness https://www.google.fi/search?q=Mindfulness&ie=utf-...

Arto Jääskeläinen

1) Havaittuihin haittoihin vastasin jo blogin tekstissä.
2) Uskontoina kysymys oli nuivasta kohtelusta kristillisyyttä kohtaan samalla kun valtion varoilla tuetaan ja ajetaan sisään Zen-buddhalaisuuden meditaatio osaa.

Arto Jääskeläinen

Laitoin esille linkin suomalaisten tutkimustulosten esittelyyn, kannattaa katsella nuo graafit sieltä.

Tietoisuustaidon tulokset ovat heikkoja, silti sitä yllättäin suositellaan.

http://artojaaskelainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Voin kertoa, että mindfulnessista ei ole mitään haittaa. Pikemminkin päinvastoin.

Siitä huolimatta en ole aikeissa kääntyä zen- eikä muuksikaan buddhalaiseksi. En ole myöskään lukenut Pirsigin Zen and the Motorcycle Maintenance, vaikka sitä hyväksi kirjaksi sanotaan. Ehkä siksi, että minulla ei ole moottoripyörääkään. Vaimo on luvannut tilata valkotakkiset paikalle, jos sellaisen harhaudun hankkimaan.

Mutta jos pitäisi valita, kumpaa suosittelen lapsille, pyhäkoulua vai mindfulnessia, valitsen jälkimmäisen... Siinä voi sentään ottaa rennosti.

Arto Jääskeläinen

""Voin kertoa, että mindfulnessista ei ole mitään haittaa.""

Se on yksi oma kokemuksesi. Muilla on ollut muunlaisia kokemuksia kuten blogin tekstistä ilmenee.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Mindfulness ei pakota mihinkään. Oman tietoisuuden kohdistamisessa on lupa jopa epäonnistuakin. Ei tarvitse mitään synnintuntoa siitä, että ajatus lähtikin harhailemaan. 'Hupsista, lähtipäs ajatus laukalle...', paremmalla onnella sitten seuraavalla yrityksellä. (Ja seuraavan yrityksen voi tehdä heti, huomenna, ensi vuonna tai sitten ei koskaan.)

Sitä voi kokeilla ja käyttää, jos siltä tuntuu. Ellei nappaa, saa huoletta unohtaa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

7%:n tietosi haitoista perustuu 1992 tehtyyn tutkimukseen, jossa otoksena haastateltiin 27 henkilöä. Käytännössä tämä haitan osalta tarkoittaa siis kahta henkilöä.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1428622

Mitä olet mieltä tutkimuksen kattavuudesta ja voiko siitä vetää kuinka pitkälle meneviä johtopäätöksiä?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino
Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Mindfulnessin pelkääminen sillä perusteella, että se voisi toimia porttiteorian pohjalta reittinä totaaliseen buddhalaisuuteen, on lähinnä absurdi. Kiihkottomasti punniten, eikö tuo polku voisi olla jopa toivottu: uskonnoton pakana voisi saada merkityksen elämäänsä ja löytää valaistumisen. Buddhalaisuus ei liene uskontona kristinuskoa kummempi.

Mutta jättäkäämme nyt nämä uskontopohdinnat syrjään ja mietitään, kuinka paljon haittavaikutuksia voisi olla sillä, että ihmiset oppivat positiivisuutta ja tiedostavat itseään ja voivat käyttää omia voimavarojaan kokonaisvaltaisemmin hyödykseen, kun pystyvät kohdistamaan huomionsa olennaiseen. Minusta mindfulnessista ei löydy mitään haitallista, päinvastoin. Kiinnostuin itse aiheesta siinä määrin, että taidan käydä itse kokeilemassa. Kiitos blogistille hyvästä vinkistä! Ja Lehtoselle positiivisesta yllätyksestä!

Arto Jääskeläinen

""Mindfulnessin pelkääminen...""

Itse en pelkää sitä. Silti on asiallista tuoda esiin kaikki siihen liittyvät seikat sen sijaan, että hehkutetaan yksipuolisesti sen korjaavan kaiken.

""...että se voisi toimia porttiteorian pohjalta reittinä totaaliseen buddhalaisuuteen, on lähinnä absurdi. "

Väitteesi kaipaisi perustelua eikä vähiten tuon absurdiusväitteen kohdalla. Mindfulness itsessään on osa buddhalaisuutta. Olet varmaan unohtanut vanhan sanonnan "Nälkä kasvaa syödessä" ja onhan niitä muitakin, "Kun kameli saa päänsä telttaan, tulee koko ruumis perässä", jne.
Toki voidaan ajatella, että virta vie toiseenkin suuntaan silloin kun se mindfulness ei toimikaan odotetulla tavalla kaikilla.

""...kuinka paljon haittavaikutuksia voisi olla sillä, että ihmiset oppivat positiivisuutta,,,""

Positiivisuus on tietysti erittäin hyvä asia. Sen oppimiseen ei kuitenkaan automaattisesti tarvita zen-buddhalaisuutta.

Timo Lehtonen

Pyydän blogistia/lukijoita kertomaan mitä eroa/eroja mahdollisesti on blogissa mainitulla mindfulnessilla (meditaatio) ja TM:llä (transendenttinen meditaatio).
http://transsendenttinen-meditaatio.fi

Arto Jääskeläinen

Liiketoimintamallit näyttäisivät eroavan.

TM:llä (transendenttinen meditaatio) hinnasto:

http://transsendenttinen-meditaatio.fi/detail-tm-c...

Tuosta poimittuna:

Aloitusmaksu joko 390€ tai 556€ tulojesi mukaan.

Kuukausimaksu 95€ tai 139€ tulojesi mukaan 6 kk ajan.

Mindfulness-palvelua löytyy vaikka minkänäköistä lukemattomista paikoista, yhdessä tai ilman jotain muuta toimintaa ja hintaskaalakin on laaja. Useat myyvät 300...500 euron paketteja, Google löytää niitä paljon, heitän netistä esimerkin:
https://www.olemisentila.fi/11

Liiketoiminta kukkii laajasti mindfulness: in ympärillä.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Mindfullness on oiva tapa lievittää esim paniikkikohtauksia. Kappas en olenkaan budhhalainen vaikka Mindfullnessia olen kokeillutkin.

Arto Jääskeläinen

Hyvä jos niin päin. Osalle se huonontaa tilannetta.

Kannattaa katsoa suomalaisen tutkimuksen tulosten esittelyjen graafit, tulokset ovat heikkoja:

http://artojaaskelainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Graafeja on helpompi selata jos lataat esityksen ensin omalle koneellesi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Blogikirjoituksesta huokuu fundamentaalikristillisen absurdi pelko, että joku muu "uskonto" muodostuu kristinuskon kilpailijaksi. Kirjoitin tuon tahallaan lainausmerkkeihin, sillä buddhalaisuudessa kaikista sen eri haarojen oppisisällöistä huolimatta on tämä maallinen elämä ja harmonian tavoitteleminen täällä kaikkein olennaisin ydin joka tapauksessa.

Tässä tapauksessa tuollainen pelko on sitäkin suuremmalla syyllä aiheeton, että näissä meditaatiosessioissa ei edes korosteta mitään buddhalaisuutta, tuskin edes mainitaan, että kyseinen mietiskelyterapia ammentaa osittain kasvualustansa sieltä päin.

Taivastelevaan sävyyn yllä on todettu että 7% on kokenut saaneensa haittavaikutuksia mietiskelystä. Todennäköisesti siis 93% on kokenut sen enimmiltään positiiviseksi. Ja tuo 7% olisi voinut saada niitä haittavaikutuksia samoihin aikoihin ilmankin mietiskelyä. Toisaalta kätkettyjen traumojen pintaan saamisesta voi olla myös pitkäaikaisempaa terapeuttista hyötyä.

Kuinka paljon kristinuskon ahdasmieliset suuntaukset ovatkaan saaneet aikaiseksi vaikkapa Suomessa ahdistusta ihmisten perusteettoman synnintunnon vuoksi. Sellainen on johtanut jopa itsemurhiin. Olen lukenut tapauksista, joissa esimerkiksi vanhoillislestadiolaisen kasvatuksen saaneille nuorille on jouduttu antamaan terapeuttista hoitoa, jotta he vapautuisivat niistä traumoista, joita heidän kasvatuksensa on tuonut mukanaan. Monet heistä ovat päätyneet alkoholisteiksi tai jonkin muun pakkoneuroosin uhreiksi.

Arto Jääskeläinen

""...fundamentaalikristillisen..."

Olen ev.lut. kirkon rivijäsen. Jos tuo on mielestäsi jotain "fundamentaalikristillisyyttä" niin voit aivan vapaasti pitää käsityksesi.

""...absurdi pelko..."

En pelkää zen-buddhalaisuutta. Uskontoina kysymys oli nuivasta kohtelusta kristillisyyttä kohtaan samalla kun valtion varoilla tuetaan ja ajetaan sisään Zen-buddhalaisuuden meditaatio osaa. Tuollainen valtion toiminta on absurdia eikä se, että tuon asian esiin.

""... tuskin edes mainitaan, että kyseinen mietiskelyterapia ammentaa osittain kasvualustansa sieltä päin."

Juuri tuohan oli yksi kertomatta jätetty asia: Mindfulness on osa zen-buddhalaisen uskonnon harjoittamista.

""... Todennäköisesti siis 93% on kokenut sen enimmiltään positiiviseksi...."

Tuossa on mukana myös osuus, joka ei koe saavansa siitä mitään hyötyä.

""...Ja tuo 7% olisi voinut saada niitä haittavaikutuksia samoihin aikoihin ilmankin mietiskelyä.""

Yhtä hyvin voisi jossitella, että tuo 93% olisi voinut parantua ilman mindfulnessia.

""... Toisaalta kätkettyjen traumojen pintaan saamisesta voi olla myös pitkäaikaisempaa terapeuttista hyötyä...."

Jo käsiteltyjen traumojen aktivointi uudestaan ahdistukseksi hyödyllistä? Olen vahvasti sitä mieltä, että haittojen uudelleen aiheuttaminen on haitallista.

""... ihmisten perusteettoman synnintunnon vuoksi..."

Jokaisen omantunnon mielestäni pitäisi kolkuttaa pahoista teoista, ei tuollainen ole perusteetonta tai sitten puhutaan jo paatuneisuudesta (joka toli näkyy vakavissa rikoksissa).

""...Sellainen on johtanut jopa itsemurhiin"

Masennus lienee yleisin itsemurhan syy. Aivan turhaa on esittää vaatimus, että ihminen ei saisi kokea huonoa oloa tehtyään jotain väärin ja tuollainen vaatimus on erittäin väärä.

""Olen lukenut tapauksista, joissa esimerkiksi vanhoillislestadiolaisen kasvatuksen saaneille nuorille on jouduttu antamaan terapeuttista hoitoa..."

Kaikille ryhmille, myös ateisteille, on jouduttu antamaan terapeuttista hoitoa.

""Monet heistä ovat päätyneet alkoholisteiksi... ""

Kaikista ryhmistä löytyy alkoholiin retkahtaneita, mutta alkoholin väärinkäyttö (jos sitä käytetään lainkaan) on oleellisesti harvinaisempaa vakaumuksellisten kristittyjen keskuudessa.

""...tai jonkin muun pakkoneuroosin uhreiksi.""

Texasin joukkomurhaaja oli ateismin ja aseiden ihailija.

Juha, en tiedä mikä on motiivisi yrittää halventavasti ja yleistävästi leimata esimerkiksi lestadiolaisia. Tuo ei kuitenkaan tunnu asialliselta.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Minä en kylläkään kokenut Kuikan kommenttia lestadiolaisia yleistävänä tai halventavana. Onhan tosiasia, että vanhoillis- ja varmaan muidenkin lestadiolaisten liikkeiden sisällä on ollut toimintaa, joka reilusti täyttää henkisen väkivallan piirteet. Ikävä kyllä joukkoon on sopinut myös ihan selkeitä seksuaalisia väärinkäytöksiäkin.

Mutta missään muodossa Kuikka ei väittänyt tällaisen kuuluvan kaikkeen lestadiolaisuuteen. Onhan väärinkäytökset huomattu jo liikkeen sisälläkin ja niihin on ainakin yritetty puuttua.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

"The Buddha’s mindfulness has one purpose—the end of suffering. It encompasses all of life in order to purify the mind and bring wisdom, love, and equanimity to the center of our lives. When these qualities and goals are clearly present, we are in the presence of the Buddha’s great gift of mindfulness." https://tricycle.org/trikedaily/the-mindfulness-of...

Juha Kuikka kirjoittaa #10: "Blogikirjoituksesta huokuu fundamentaalikristillisen absurdi pelko, että joku muu "uskonto" muodostuu kristinuskon kilpailijaksi." Tuollaista pelkoa en juurikaan huomannut blogistin avauksesta. En, vaikka voimallisempi varoituksen sana olisi paikallaan.

Tosiasia on, että meillä EI ole vaihtoehtoisia maailmanselityksiä - tarkoitan sellaisia oppeja/uskontoja, jotka olisivat totta. On vain yksi totuus - Kristus Jeesus. Hänessä kaikkivaltias Jumala on ilmoittanut itsensä. Kuulostaa useimpien mielestä fundamentalistiselta. Ja sitä se onkin.

Maailma on täynnä vaihtoehtoista tarjontaa elämän synnylle, kaikelle olevaiselle ja myös "mielenrauhan, mindfulnessin ja valaistumisen" saavuttamiselle. Varsinainen vaihtoehtojen kirpputori, eksytysten suurtori.fi, avautuu rauhan, tasapainon ja levon etsijöille.

On täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää, että sekulaari yhteiskunta etsii ratkaisuja aikamme ongelmiin yhteisön ja yksilöiden tasolla. Todellinen ja kestävä ratkaisu on kuitenkin yksi (1) ainoa. Tuo ratkaisu on Jumalan Poika Kristus Jeesus. Hänen kauttaan meille on annettu evankeliumin toivo, pelastus uskon kautta Häneen.

"Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." Matt.7:13-14.

Käyttäjän VinHirvel kuva
Väinö Hirvelä

Tässä puhuu ateisti joka näkee uskonnoissa paljon hyvää. mm. yhteisöllisyys. Puollustan jatkuvasti netissä erityisesti kristinuskoa jonka uskon olevan länsimäisen yhteiskunnan ydin. Mutta anteeksi vaan vähän harmittaa tämä krisittyjen hömppä puoli.
esim.
"Mindfulness tuo mieleen osittaisen samankaltaisuuden hypnoottisen toiminnan kanssa. Pyrkimyksenä kuulostaisi olevan jonkinlainen psykologinen manipulaatio."
älä nyt vaan sano, että vastustat hypnoosiakin vaikka sitä käytetään ihan kelan suosittelemien terapeuttien toimesta suomessakin todennäköisesti ihan päivittäin. Minullekkin on kelan maksamassa masennushoidossa tarjottu ja olen ottanut vastaan. Olen kyllä omatoimisesti paljon tutkinut ja lukenut hypnoosista enkä mene sihen nyt tässä pidemmin.

Meditaatiota on tutkittu ja mm. aivokuvaukset ovat osoittaneet hyötyjä sen harjoitatjille. Yksi mielenkiintoinen lyhyt teos/tutkimus aiheesta joka kannattaa chekata on relaxation response:

https://www.psychologytoday.com/blog/heart-and-sou...

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Relaxation_Response

Olisi toisaalta kyllä kiva kuulla, että vastustaako krisityt myös kristittyjen omaa meditaatiota: https://www.allaboutgod.com/christian-meditation.htm Kielletäänkö gospel musiikkikin saatanan työkaluna samaan soppaan? Sehän vosi porttiteorian perusteella johtaa vaikka esiaviolliseen tanssiin tai irtoseksiin.

Itse asiassa rukoilua vosi siinä mielessä rinnastaa meditaatioon, että ihmistä saattaa auttaa, että hän hiljenee ja mietiskelee omaa elämäänsä käyttää aikaa itseensä. Me eletään niin hektisessä mailmassa, että koko ajan tulee ärsykettä tuolta ja täältä on vaikea muistaa pysähtyä ja rauhoittua. Se vaikka sitten itsekkäästi rukoilisit jumalalta apua oman elämän solmuihin niin etpähän ainakaan ole netissä runkkaamassa pornolle!

Mindfullness on kuitenkin liian iso kattotermi puollustetatvaksi ja sen alle mahtuu varmasti kaikenmoista joista kuten 99% elmässä on varmasti huonoa ja huonoksi sinulle.

Lämpimästi kuitenkin suosittelen kokeilemaan vaikka 10min päivässä, että suljet silmät ja et ajattele mitään. jos huomaat ajattelevasi jotain älä tuomitse itseäsi vaan palauta ajatuksesi hengitykseesi. Jo kahdessa viikossa voit itse todeta auttaako vai ei.

Esim. Dalai lamahan on puhunut meditaatiosta ja itse olen ymmärtänyt, että hänen näkemyksensä mukaan se antaa suojan siihen kun nykyään ihminen kohtaa epämiellyttävän tiedon palan ja triggeröityy hulluna niin mitä jos hänellä olisi sekunnin kymmenesosa aikaa päättää että paleveleeko tämä kiihtymys häntä henkilökohtaisesti ja kannataisiko jättää se olotila päälle mikä on nyt vai mennä tunteeseen mukaan. Itse ainakin arvostaisin tuommoista taitoa ja tällä omalla silloin tällöin meditoimisella en ole ihan tohon kyllä yltänyt vaikka hyötyjä muuten olen kokenutkin.

Se on täysin totta, että jos on traumoja taustalla niin ei varmasti kannata kokeilla tai ainakin kysyä vaikka lääkäriltä ensin asiasta. Nimittäin nykyään kun ollaan niin ärsykkeien orjia. Monella koko aika tuijotetaan ruutua tv ja netti. kadullakin halutaan kuunnella musiikkia ettei tulisi ns. yhtään hiljaista hetkeä. Varsinkin tämmöisessä tilanteessa ne negatiiviset ajatukset ja tunteet jota olet padonnut etkä halua kohdata saattavat meditaation aikana nousta pintaan.

Mut jep kannattaa itte tutustua eikä suoraan uskoa fundamentaalia kristittyä asiassa missä päällisin puolin ainakin vaikuttaisi, että kirjoittaja ei ole ihan hirveän syvällisesti aiheeseen tutustunut kun ei yhtäkään aitoa tutkimusta asiasta jakanut.

Arto Jääskeläinen

""...älä nyt vaan sano, että vastustat hypnoosiakin ..."

En missään tapauksessa vastusta ammattitaitoisten ja koulutettujen psykologien toimintaa enkä terveydenhoitoa yleensäkään.

""Olisi toisaalta kyllä kiva kuulla, että vastustaako krisityt myös kristittyjen omaa meditaatiota""

Englannin sana "meditate" on useampimerkityksinen. Se voi tarkoittaa asian miettimistä ja siihen syventymistä tai sitten varsinaista meditaatiota.
Meditaation (siinä mielessä kuin sen yleisesti käsitämme) yhdistäminen kristillisyyteen menee käsitykseni mukaan New Age -tyyppisten lahkojen puolelle eli se ei ole alkuperäistä kristillisyyttä. En näe mitään vikaa siinä, että teksteihin syventyy ajatuksen kanssa, päin vastoin. Mitään meditaatiota se ei kuitenkaan ole. En ole paras asiantuntija käymään tätä läpi perusteellisesti, ehdottaisin kysymyksesi esittämistä esimerkiksi dosentti Juha Ahviolle tarkemman vastauksen saamiseksi.

""Kielletäänkö gospel musiikkikin saatanan työkaluna samaan soppaan?""

:) Halusit olla ilmeisesti huvittava. Soitan itsekin (olen basisti) hengellistä musiikkia soittavassa bändissä. Aiemmin on tullut soiteltua pitkään viihde- ja vanhaa tanssimusiikkia.

""Itse asiassa rukoilua vosi siinä mielessä rinnastaa meditaatioon, että ihmistä saattaa auttaa, että hän hiljenee ja mietiskelee omaa elämäänsä käyttää aikaa itseensä.""

Sanoit oikeastaan aika oleellisen asian, mutta hieman epätäsmällisessä muodossa. Aivan samankaltaisia rauhoittavia vaikutuksia voi havaita rukoukseen rauhoittumisessa kuin mitä kuvaillaan (vain) meditaation etuina. Rukouksessa ei kuitenkaan pyritä eroon omasta itsestä tai hiljentämään omaa itseään meditaation kaltaisesti vaan siinä pyritään pikemminkin anteeksiantoon, tasapainoon ja rauhaan.

""...niin mitä jos hänellä olisi sekunnin kymmenesosa aikaa päättää että paleveleeko tämä kiihtymys häntä henkilökohtaisesti ja kannataisiko jättää se olotila päälle mikä on nyt vai mennä tunteeseen mukaan...""

Kyllä tuollainen "odota 10 sekunttia ennen kuin repeät ja jos vielä tuntuu samalta, niin toiset 10 sekuntia" on ilman muuta hyvä ajatus samoin kuin yleensäkin kyky hallita niitä omia terävimpiä tuntemuksia.

""...vaikuttaisi, että kirjoittaja ei ole ihan hirveän syvällisesti aiheeseen tutustunut..."

En ole koskaan väittänyt olevani mikään itämaisen meditaation asiantuntija. Silti voin tuoda esiin asioita, joita muuten mahdollisesti ei tuotaisi esiin kaiken mindfulness-villityksen keskellä.

Täällä on lisää mitä asiasta tiedän:

http://artojaaskelainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Mindfulness on levinnyt Amerikasta muualle erityisesti siihen liittyvän liiketoiminnan ansiosta. Tuohon liittyvä palvelubusiness on laajaa USA: ssa.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Tietoisuustaidossa on kysymys lähinnä buddhalaisesta filosofiasta ei niinkään uskonnosta. Siinä ei ole ihmisen ulkopuolella olevaa jumalaa kuten valtauskonnoissa tai talousteoriassa (jumala=raha).

zen tarkoittaa tasapainoa ympäröivän maailmankaikkeuden ja itsensä kanssa. Se pyrkii näkemään elämän alun tai ykseyden kulttuurisen konstruktion - subjekti - objekti - dikotomian takana. Toisin sanoen kykyä olemaan tässä hetkessä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tietoisuustaito

Arto Jääskeläinen

""...tasapainoa ympäröivän maailmankaikkeuden ja itsensä kanssa""

Niinhän kristinuskokin pyrkii elämiseen tasapainossa maailmankaikkeuden, oman elämänsä, muiden ihmisten mutta myös Sanan kanssa, joka on dokumentoitu Raamatussa. Kristinusko ottaa laajemmin kantaa olemassaolon kysymyksiin eikä ajattele ihmisen itsensä olevan kaiken napa ja kaiken viisauden korkein olemus.

Ymmärrän toki, että maallistuneelle ihmiselle voi olla vaikeaa kuvitella olevan olemassa jotain suurempaa viisautta kuin ihmisten oma viisaus vaikka näemme joka puolella todistuskappaleita asioista, joita kukaan ihminen ei pysty suunnittelemaan ja joiden tekninen taso on niin korkea, että se on täysin ihmisen teknisen-, suunnittelu- ja toteutuskyvyn ulottumattomissa. On helppoa ymmärtää, että luonnossakin nähtävää erittäin korkeatasoista ja monimutkaista insinöörityötä ei voi millään todennäköisyydellä syntyä sattumalta. Suunnaton viisaus ja järki on sen takana. Kaikella on suunnittelijansa, eivät tietokoneetkaan ole syntyneet sattumanvaraisesti ravistamalla. Kristillinen näkökulma on kutsua tuohon omien kykyjemme saavuttamattomissa olevaan äärettömän korkeatasoiseen suunnitteluun pystyvää Jumalaksi ja Raamattua viralliseksi dokumentiksi siitä.
Jokainen voi tietysti vapaasti harkita tai hylätä tämän, meillä on vapaa tahto.

Lähestymistapani on hieman teknisen mallintava, toivottavasti se ei häiritse ketään :)

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

#22

"Ymmärrän toki...vaikeaa kuvitella olevan olemassa jotain suurempaa viisautta kuin ihmisten oma viisaus vaikka näemme joka puolella todistuskappaleita asioista, joita kukaan ihminen ei pysty suunnittelemaan ja joiden tekninen taso on niin korkea, että se on täysin ihmisen teknisen-, suunnittelu- ja toteutuskyvyn ulottumattomissa. ..."

Tieto, on ihmisessä itsessään. Sen mukaan me emme tarvitse mitään ideologiaa tai uskonnollisia dogmeja ymmärtämiseen. Mahdollisen jumaluudenkin voi jokainen ymmärtää omalla tavallaan...

Arto Jääskeläinen

Mielenkiintoinen suomalaisten tutkimustulosten esittely, kannattaa ladata omalle koneelle ja tarkastella graafeja tarkemmin:

https://www.youtube.com/watch?v=RpVHjtoYMoo&featur...

Graafeista näkyy, että tietoisuustaitojen tulokset ovat erittäin laihoja ja poikien kohdalla pääosin negatiivisia. Jos katsotaan resilienssitunnuslukuja yhteenlaskettuna tytöiltä ja pojilta, niin tulos on plus miinus nolla. Samoin käy kyllä tavallisenkin rentoutuksen tapauksessa.

Salla-Maarit Volanen päätyykin lopuksi selittelemään, miksi tulokset ovat niin heikkoja erityisesti pojilla.

Laihoista tai nollatuloksista huolimatta päädytään kuitenkin yht'äkkiä *suosittelemaan* tietoisuustaitoja!

Käyttäjän korolainenj kuva
Joonas Korolainen

Vahvistusvinoumaa parhaimmillaan. Mahdollisimman neutraalilla google-haulla löytyy monta sivullista tutkimuksia, jotka puoltavat mindfulnessin hyötyjä, vastapainoksi bongasin äkkiseltään pari kriittisemmin suhtautuvaa lehtiartikkelia. Hieman on nyt napsittu kirsikoita kakusta, kun tiedetään jo valmiiksi se vastaus mikä halutaan.

Ja kyllä mindfulnessista on karsittu aika pitkälti kaikki mystiikkaan viittava pois, ja näin muotoiltu se paremmin länsimaiseen tieteelliseen ajatteluun nojaavaan mieleen sopivaksi. Miten keskittyminen tähän hetkeen ja siihen mitä juuri nyt teet kompulsiivisen ajattelun sijaan on sen enempää buddhalaisuutta kuin kristinuskoakaan?

Toki tuon termin ympärille on, trendikäs kun on, kehittynyt melkoinen markkinavoima, ja ties sun mitä mindfulness-kursseja myydään ylihintaan. Tällaisesta voi tosin omilla aivoillaan ajatteleva ihminen nähdä läpi ja todeta, että kaikki tarvittava tieto asiasta löytyy ilmaiseksi ja sitä voi itse harjoittaa ihan oma-aloitteisestikin ilman mitään kursseja.

Sekin on omilla aivoillaan ajattelevan ihmisen hyvä nähdä, ettei sillä nyt ole niin merkitystä onko jokin tekeminen nimeltään mindfulnessia, meditaatiota vai flowta. Oleellisinta on se mitä siinä tehdään ja miten se vaikuttaa. Ja haitallisiksi ne vaikutukset saa vain erittäin tarkkaan etsimiään tutkimustuloksia suodattamalla.

Suosittelen toki myös riisumatonta itämaista filosofiaa, sekin tekee paljon enemmän hyvää ihmiselle kuin kirjauskontojen häpeään pohjautuva vallanpito. Monet sen kannattajat myös ymmärtävät olla ottamatta omia mytologioitaan liian vakavasti ja keskittyvät oleelliseen.

Käyttäjän JuhoAkola kuva
Juho Akola

Kirjoittajan mielestä on ilmeisesti parempi vain haudata haavansa ja traumansa, kuin kohdata ja ehkä jopa parantaa ne mietiskelemällä.

Hiukan provosoivaan tyyliin voisin itse todeta, että minut on altistettu koulussa kristinuskolle.

Arto Jääskeläinen

Eräät kyselivät tutkimustietoa ja tuloksia. Suomessa tehdyn kokeen tulosten esittelytilaisuudesta ja saaduista tuloksista on täällä:

http://artojaaskelainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Tiedotusvälineet, esimerkiksi HS, on julkaissut aivan perättömiä juttuja tulosten loistavuudesta. Tulokset olivat pääosin plus miinus nolla.

HS uppoaa yhä syvemmälle luokkaan "julkaisemme toimituksen toiveita uutisina".
Tutkija myönsi tulosten heikkouden julkaisutilaisuudessa ja selitteli sitä eri tavoin. HS otsikoi sen jälkeen:
""Yksinkertaiset aivoharjoitukset _mullistivat_ lasten käytöksen..."

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005372053.html

Valitettavasti on paljon lukijoita, jotka ottavat todesta tuollaiset "mullistavat" otsikot. Tuo juttu oli erittäin luettu, kerrottinhan siinä "mullistavasta" uudesta asiasta (jota kukaan ei ole ymmärtänyt aikaisemmin, jne.). Rakenteellisesti ja fraasituksiltaan erittäin Vihreää viestintää.

Mika Välimäki

Siis kuka suoritti nämä harjoitukset tässä kokeessa? Mainitaanko myös pätevyys?
Onko tutkimustiedot saatavana jostain?
(US blogi ei kelpaa)

Yleisesti ottaen niin mindfulness harjoitukset vaativat vuosien harjoitusta jotta pysyvämpiä muutoksia alkaisi näkymään, vaikkakinv välitöntä hyötyä on havaittavissa myös.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset